Tiedättekö mikä on minun pahin viholliseni? Se seisoo täytetyn ruokakupin ja minun "välissä". Se päästelee välillä kamalan pahalta kuulostavia ääniä. Se ei liiku itsekseen, kaiketi. Se ilmaantuu usein pöytää viikonloppuisin, aamulla. Se on leivänpaahdin.

Meillä se on mallia keppi ja kilpi eli hyvin vanha, perintö jostain emännän kotoa. Sen ilmestyminen pöydälle aiheuttaa sen, että minä en voi mennä syömään ennen kuin se katoaa. Vaikka ruokakupissa olisi mitä herkkuja, ne pitää jättää sinne odottamaan sopivaa hetkeä. Pitkiä ja nälkäisiä aamuja vietän välillä viikonloppuisin omassa yksiössäni, yöpöydän alla tai nojatuolin alla. Turvallisissa paikoissa, joissa on katto päällä ja se, leivänpaahdin, ei minua saa kiinni. Kun se vihdoin siirretään pois ruokapöydän päältä, uskaltaudun ruokakupilleni ja saan syödyksi. Niin ja ei, ruokakuppini ei ole ruokapöydällä vaan lattialla.