Se on kuulkaa kevät nyt. Eilen päivälenkillä oli keväinen olo. Nurmet vihersivät siihen malliin, että lumipiehtarointi vaihtui nurmipiehtarointiin ja se on aivan ihanaa. Nautiskelin myös uusista kevään tuoksuista, joita pensaat ja tien varret olivat täynnä. Jos vielä tuo katupöly lähtisi pian pois, jottei aina suihkun kautta tarttis käydä.

Me oltiin viikonloppu mökillä, siellä oli kyllä melko kylmä, mutta ihanaa kuitenkin. Kamera oli kotona, joten kuvia ei ole tulossakaan vapusta. Hauskinta oli jahdata lintuja ympäri saarta, tylsintä oli se, että sain siitä tupen rapinat kun lähdin karkuteille. Vielä eivät onneksi keksineet laittaa minua kiinni hihnaa.

Nythän taitaa olla pesintäaika linnuilla, joten minut pitäisi kai pitää kiinni saaressa, mutta ei kerrota sitä isännälle ja emännälle. Jostain löytyi tietoa, että pesintäaika on  1.4. - 10.8. Aika pitkä, sehän tarkoittaisi koko kesän mittaista kiinnipitämistä? Tietääkö joku asiasta enemmän? Joku metsästyslaki taisi määrittää koiran kiinnipitovelvollisuuden (metsässäkö?) 1.3. - 19.8. ajaksi. Tuo ei kuitenkaan koske virkatehtävässä toimivaa koiraa, joten julistan täten itseni poliisikoiraksi.


kuvalähde