Eilen olimme synttärijuhlilla. On aina mukavaa kun mennään omakotitaloon kylään, siellä saa olla vapaana ja haistella ympäristöä yllin kyllin. Vähän pääsin vahtimaan, kun kadulla meni joku koirakin. Tapasin siellä myös 10 kuukauden ikäisen tulevan-golffari-tytön, meilllä oli mukavaa yhdessä, vaikka emme paljon mitään yhdessä tehneetkään, mutta ei tuo lapsonen minua pelottanutkaan. Olen siis jo vähän tottunut lapsiin ja ne eivät pelota minua äärettömästi. Vähän ne ovat välillä rasittavia kun nappaavat kiinni lujaa huulistani, jotka sopivasti roikkuvat, mutta en siitäkään välitä enää, päästävät irti aina, tai ovat ainakin tähän mennessä päästäneet. Tänään menemme kuulemma tapaamaan toista lasta, parivuotiasta sankaria. Elämä on siis yhtä juhlaa toisen perään. Saisikohan nyt jo jotain herkkuja? Emäntä ja isäntä kun ovat vähän tiukkiksia noiden herkkujen suhteen.

Kotosalla yksin ollessani olen jatkanut karmien raapimista, jotain kuviakin asiasta on kai tulossa. Neuvoja tuntuvat kysyvän kaikilta koiraihmisiltä, mutta ei kukaan osaa auttaa, ehdottelevat leikkimielellä sähköpaimenta tai sitten jotain pleksejä tai metallilevyjä, mutta vielä nuo emäntä ja isäntä eivät niistä ideoista ole oikeen lämmenneet. Mutta tuo karmien raapiminen on oiva harrastus, vaikka lisäksi pitää tietenkin aina syödä mattojakin. Niihin ovat suihkuttaneet vaikka mitä karkotteita ja laittaneet sitruunaa ja chiliä, mutta eipä ne minua estele. Mitäs jättävät minut, koiraparan, yksin moneksi tunniksi.