Hetkiseksi tänne meillekin tuli ihanan valkea ja pehmoinen maailma. Se vain tuppaa sulamaan pois viimeistään tänään kun lämpömittari huitelee jo seitsemässä plus-asteessa. Lumikuvat jäi myöskin tältä erää ottamatta, joten lukijoideni pitää tyytyä kuvailuun.

Lumisilla keleille lenkkeily olisi minun tahdillani varsin hidasta. Lumeen jäi tuoksuja todella paljon. Vaikka siinä lumessa ei näkyisi vielä kenenkään jälkikään, on sitä lunta ihana haistella hartaasti, edeten pienen pienen askelin ja nautiskella. Välillä oikein hyvän tuoksun tullessa eteen muistan heiluttaa iloisesti häntääni. Jos taas satun paikalle missä vaikkapa puput, nuo ystäväni, ovat olleet liikkeellä, ei muutosta tapahdu liikkumisen tahdissa vaan vain hännän heiluttamisen tahdissa se menee silloin nopeammin kuin ajatus. Yritän vissiin niitä pupuja hypnotisoida, jos ne häntääni sattuisivat vaikka tuijottamaan tuolta koloistaan.

Lumessa on myös ihana sukeltaa. Työntää kuonoa lumen keskelle ja nostaa sen jälkeen pää iloisesti ylös. Kuonon päällinen täynnä lunta ja koko vartalo lumen hellässä sylissä maaten, se on elämää. Siitä ei edes kodin ja takan lämpöön ole minulla kaipuuta.

Pihallakin oli vielä alkuviikosta kunnon kasat lunta ja eihän kotiin menosta meinannut muutamaan päivään tulla mitään, koska niissä kinoksissa oli niin ihana olla. Minun päälleni voi myös heitellä lunta, yritän ehkä sitä saada kiinni hampaiden väliin tai sitten tyydyn tuijottamaan mykistyneenä heittelijää.

Nyt lunta oli kyllä sen verran, että liikkuminen lumen seassa oli melko hidasta, ei saanut tassujaan oikein normaaliin tapaan liikkeelle vaan piti tehdä hauskoja loikkia.

Vanhan kuvan voimilla ja seuraavaa lumimyräkkää ja ihanaa valkoista maailmaa odotellessa!

124192.jpg

Kuva pentuajalta eli kokonikin on kyllä tuossa melko pieni