Niin se isäntä sanoi. Iltaisin kun kello lähestyy kahdeksaa, ja jos satun olemaan hereillä, parkkeeraan keittiöön odottamaan ruokakaapin eteen. Sen parempaa vihjettä ei kuulemma voi antaa. Iltaruoka on maistunut aina hyvin, mutta nyt aamuruoan kanssa menee niin ja näin. Tuo juoksuaika saa aivot toimimaan jotenkin erilailla ja aamulla pelkään kaikkea mahdollista ja mahdotonta eikä siitä ruokailusta meinaa tulla mitään, joku laskee vettä kraanasta tai pöydällä kököttää niin outo ilmestys kuin leivänpaahdin. Kai tämä tästä. Onkohan muilla tyttökoirilla samanlaista tämä elo keskellä PMS-oireita ja juoksuaikaa?!

Isäntä oli viime viikolla pari yötä poissa, työreissussa, joten päätin sitten osoittaa sille mieltäni kun se tuli kotiin. En ollut siitä pätkääkään kiinnostunut, toivottavasti se ymmärsi, että olin vain loukkaantunut kun se hävisi kotoa. Ehkä se ei enää häviä niin herkästi.

Tässä vielä parin viikon takainen kuva kävelyltä.