Olen ainut meillä kotona, jolla on ihka oma joulukalenteri. Sitä sitten availlaan ja sieltä tulee jotain hyviä koirasuklaanameja.

Ensimmäisen luukun avasin isännän kanssa ja meinasin ensin hermostua kun kesti se avaaminen niin kauan. Sitten sain namin, joka maistui oudolle, joten sylkäisin sen ulos suustani. Vähän aikaa nuuskittuani ja namia ihmeteltyäni päädyin kuitenkin siihen, että sen täytyy olla syötävää, joten nams! suuhun. Nyt sitten ei enää tarvitse tuota rituaalia tehdä, vaan kaikki mitä annetaan napsastaan kerralla alas kurkusta.

Eilen meillä kävi pitkästä aikaa vieraita, kaksi hassua flikkaa vanhempineen. Toinen kovasti minua kampesi syliin ja siinä sitä piti köllöttää, vaikka oikeasti olisinkin ehkä mieluiten nukkunut jossain nurkassa. Tulivat nimittäin pahasti uniaikaani kylään.