Voi tätä talvea. Kurakelit oli ja meni. Nyt on taas lunta kerrakseen ja pieni koiratyttö on asiasta innoissaan.

No lumeenhan jää kaikenmaailman jälkiäkin ja niitä on kerrassaan ihana tuoksutella. Kävely on silloin kyllä melko hidasta, koska minun ihastelu on hyvin perusteellista ja intensiivistä puuhaa. Näin se menee: huomaan jonkun kanssakoiran jäljen ja haistelen sitä pitkään, pikku nykäisy saattaa jo tuntua kaulapannassa, mutta seuraava jälki löytyykin jo läheltä ja sitä pitää taas haistella pitkään ja taas se seuraava jälki löytyy ja niin edelleen. Jokainen jälki, mikä lumesta löytyy, tuoksuu ihanalta ja aina siitä ilmeisesti löytyy jotain ihania uusia nyansseja. Emännällä menee välillä touhuihini hermo, mutta en minä siitä viitsi välittää.

Tässä ollaan oltu viime viikonloppuna taas kyläilemässä, sie-maassa, ymmärtäköön kuka ymmärtää, missä sitä olen ollut. Hoitopaikka oli kiva ja minua hemmoteltiin sielläkin kuin oma koira olisin heille ollut.

Sitten olisi vielä yksi kysymys, joka pientä koiraa askarruttaa. Onko takakontti turvallinen paikka? Välillä on autoillessa meno niin hurjaa, että ihmetyttää. Kun tarkasti katson ja yritän tarkentaa katseeni sinne auton etuosaan, niin näyttäisi siletä, että kuski on joku muu kuin isäntä ja menon epävarmuus johtunee tästä. Ehkä siis ensi kerran cityhunden jää kotiin, kiitsa!

Ihastuttavia hetkiä kaikille lumen ja talven ystävälle!