Cockerihan se siinä!

Iltasanomat uutisoi eilen: Helsingissä järjestetään kesäkuun 10. päivänä koiralle lässyttämisen maailmanmestaruuskilpailut.

Kilpailu järjestetään Tokoinrannassa sijaitsevassa Cafe Pirittassa.

Ravintolan toimitusjohtaja
Ville Winter kertoo, että idean taustalla on "rajattomana ideapankkina" tunnettu kulttuurintuottaja Merja "Merzi" Rajala.

Hän oli istuskellut ystävänsä
Jokke Harjunpään kanssa, kun puheeksi oli tullut ihmisten tapa lässyttää koirilleen. Samalla esiin oli noussut idea lässyttämiskilpailusta.

- Se oli niin pähkähullu idea, että pakkohan se oli toteuttaa. Siitä sitä lähdettiin sitten kehittelemään eteenpäin, Winter kertoo.

Keväisin vellovan koirankakkakeskustelun keskellä tavoitteeksi tuli järjestää jotakin hauskaa koiriin liittyen, mutta ei kuitenkaan hampaat irvessä.

Lässytyssprintti

Kilpailussa valitaan maailmanmestarit kahdessa sarjassa: 15 sekunnin lässytyssprintissä ja minuutin kestävässä raskaan sarjan lässytyksessä.

Kilpailuun voi piakkoin ilmoittautua Cafe Pirittan kotisivujen kautta. Jonkun verran kyselyitä ja ilmoittautumisia on jo tullut muutakin kautta.

- Vielä ei ole tullut ilmoittautumisia ulkomailta. Toivomme tietysti myös kansainvälistä osallistumista. Lässyttämisen kielihän on vapaa, Winter kertoo.

Hänen mukaansa arvovaltainen tuomaristo valitsee voittajan, ja kaikki osallistujat palkitaan. Tuomariston kokoonpano ei vielä ole selvillä.

Omaa koiraa ei tarvita

Mahdollisiin koirien välisiin ristiriitoihinkin ollaan varauduttu.

Tapahtumassa esiintyvän koiratanssin suomenmestarin
Katja Tammisen mukana on tulossa henkilö, jonka on tarkoitus ohjailla koiria.

- Tietysti toivomme paikalle hyväkäytöksisiä koiria. Haluamme järjestää koko perheen hyvän mielen tapahtuman.

Kilpailuun osallistumiseen ei tarvita omaa koiraa. Tarvittaessa voi lainata ravintolan pehmokoira Rekkua.

Tapahtumassa esiintyvät myös laulava koira Kusti ja opaskoira Ärri, joka emäntineen esittelee opaskoiratoimintaa.

Tarkoitus on saada mukaan myös rauniokoiria sekä dementikkojen hoidossa käytettäviä kaverikoiria