Hesarissahan kerrottiin aamulla uutinen, kuuntelin kun isäntä ja emäntä asiasta keskustelivat, että nyt Helsingin kanikantaan tehdään harvennusta pienoiskivääreillä. Jutussa oli huvittavaa se, että kanikantaa vähennetään ammuskelemalla Kumpulan, Oulunkylän ja Vallilan siirtolapuutarhan alueella sekä kaupunginpuutarhalla ja kuulemma ilta-aikaan, koska päivisin puput eivät liiku. No tuosta liikkeellä olosta voi moni olla varmasti eri mieltä, kun useampikin koiran ulkoiluttaja kulkee koira hihnassa vetäen pitkin Töölönlahden rantaa tai Uimastadionin kukkuloita iltapäivisin. (Paitsi ne, joiden koirat on tosi hyvin koulutettu.) Eli kyllä ne puput muulloinkin liikkuvat, ehkä enemmän sitten yöllä, mutta kuitenkin. Meillähän on tämä oma laji täällä city-pupu, joka ei ihmistä kamalasti arastele ja tykkää varmasti liikkua valoisassakin. Koirapuistossa kuulin myös keskustelun siitä, että ehkä Helsingin city-kanit tulisi nimetä sen henkilön sukunimen mukaan, joka kannan sai aikaiseksi tänne. Liekö tarina lemmikkikanien luontoon päästämisestä Arabianrannan suunnalla ja siitä alkanut kanikanta sitten urbaani legenda vai mikä.

Viikko on sujunut melko normaalisti. Käytiin tiistaina kylässä siellä missä puputkin asuvat sisällä ja lintu ja koirakin ja ne ihmiset. Ne puput oli kivoja. Olin kyllä suuri metsästäjä, joka metsästyshaukkujansa päästeli ilmaan niin kauan kunnes isäntä otti pupun syliin ja toi nenän eteen. Siinä kävikin sitten niin, että hiljenin ja jähmetyin paikalleni totaalisesti. Taisi mennä pupu pöksyyn.